Mari E. Niemi: Metsäluonnon monimuotoisuus turvattu, ilmastonmuutos torjuttu ja metsien käytön suunnittelussa varmistettu avoimuus

Kestävästi elävä yhteiskunta toimii siten, että elinympäristömme ja lajistomme suojelu on suotuisalla tasolla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sekä metsäisten elinympäristöjen että metsälajiston tilan heikentyminen ihmistoiminnan seurauksena on päättynyt tai radikaalisti vähentynyt. Nykytietämyksen valossa pääsemme tähän tilanteeseen siten, että kaikkialla maassamme metsistä on tiukasti suojeltuja vähintään 10 prosenttia kaikkien eri metsätyyppien osalta.

Metsien suojelualueet tulevat muodostamaan ytimet, joiden ympäristössä metsänhakkuissa muun muassa säästetään arvokkaita elinympäristöjä ja jätetään hakkuualoille tavanomaisia hakkuita enemmän kuollutta puuta. Avohakkuita ei enää toteuteta, vaan sen sijaan maisema säilytetään peitteisenä. Erityisesti rehevien maiden runsaspuustoisia metsiä on jätetty syrjään hakkuista, sillä tällaisiin metsiin sitoutuu paljon hiiltä eläviin ja kuolleisiin puihin sekä rikkoutumattomaan maaperään. Maanmuokkauksesta on luovuttu valtaosalla muistakin metsätyypeistä. Maanpinnan säilyttämisellä ehjänä sekä runsaspuustoisten metsien säästämisellä on vastuullisessa yhteiskunnassa ymmärretty olevan merkittävä rooli ilmaston lämpenemisen torjumisessa.

Metsätalouden harjoittamiseksi on laadittu sellaiset ohjauskeinot ja tukitoimenpiteet, jotka mahdollistavat edellä kuvatun kaltaisen metsänhoidon muutoksen metsissämme. Tämä on mahdollista, sillä on ymmärretty luonnonsuojelun tärkeys oman elämämme kannalta keskeisenä asiana.

Kestävästi ja demokraattisesti toimivassa yhteiskunnassa on varmistettu käytännön toteutuminen perustuslain kirjaukselle, jonka mukaisesti vastuu luonnon monimuotoisuuden suojelemisesta kuuluu kaikille. Metsistämme valtaosa on yksityisessä omistuksessa ja näin ollen valtio on luonut keinot, joilla kansalaisten mielipide huomioidaan aidosti myös näiden metsien käytössä. Asiantuntijuuden puutteeseen vedoten metsäkeskustelusta ei suljeta ulos valtaosaa kansalaisista, jotka jokamiehenoikeudella kulkevat metsissä tai joiden kulttuurinen identiteetti pohjautuu osin metsiin.

Valtion varoilla kerätyt tiedot metsistämme on laitettu avoimille sivuille internetiin. Metsien luontotiedon lisäksi netissä voi katsella ja kommentoida myös kullekin metsäkuviolle suunniteltuja käsittelyjä valtion mailla sekä metsissä, jotka sijaitsevat suojelualueiden ympäristössä. Yleensä kymmenvuotiskausittain päivitettävät metsäsuunnitelmat on oltava vaivattomasti niiden ihmisten saatavilla, joita metsien tilaan vaikuttava päätöksenteko koskee. Tämä on tärkeää myös siksi, että metsiä koskeva tietämyksemme on vielä puutteellista ja uuden tiedon myötä myös näkemykset metsien oikeanlaisesta käytöstä sekä metsien suojelutarpeet muuttuvat.

Näiden visioiden toteutumiseen vaikuttaa se, miten hyvin olemme ymmärtäneet metsäluonnon arvon muunakin kuin nuorena hakkuuseen päätyvänä puupeltona. Minun visioni on, että Suomessa ymmärretään luonnon suojelun arvo niin luonnon itsensä kuin ihmisenkin vuoksi.


Mari E. Niemi
Luonto-Liiton metsävastaava


Kansalaiskeskustelu Ota kantaa -sivustolla 24.5.-24.6.2010

Kari Mielikäinen: Metsän käyttö lisääntyy ja monipuolistuu

En usko alkuunkaan, että metsä olisi auringonlaskun ala. Myös arviot siitä, että metsän tärkeimmät käyttömuodot olisivat joskus matkailu, virkistys, maisema tai monimuotoisuus, heitän mielelläni romukoppaan. Puun käyttö on tulevaisuudessakin metsätalouden isäntä ja muut käyttömuodot sen renkejä. Vaikka asiaa laskisi kuinka päin vain, puun raaka-ainearvo on kymmenkertainen metsän muihin käyttömuotoihin verrattuna.


Vaikka Suomen metsät pullistelevat puusta, en ole huolestunut metsien vajaakäytöstä, vaan pikemminkin puun riittävyydestä pidemmällä tähtäimellä. Ruotsalaiset ovat ennakoineet tilanteen ja panneet ison remmin päälle puubiomassan tuotannon lisäämiseksi puolitoistakertaiseksi nykyisestä. Se, mihin puut vuosikymmenien päästä käytetään, ei näytä naapureitamme huolettavan.


Perusteluni puun käytön lisäämiselle ovat monet. Öljy, kivihiili ja malmit ehtyvät ja niitä on kaivettava kaiken aikaa kalliimmalla ja entistä hankalammista paikoista. Myös niiden kuljetus maailman merillä on riskaabelia hommaa. Puuta kasvaa sen sijaan lähes kaikkialla ja vieläpä maan pinnalla. Puun kemiasta ja kuiduista voidaan tulevaisuudessa valmistaa lähes kaikki tarvekalut sekä tuottaa kiinteää tai nestemäistä energiaa. Kaikki tuotteet ovat kierrätettäviä ja kasvaessaan puu sitoo ilmakehän "pahaa" hiiltä.


Varautuminen ehkä parin vuosikymmenen päästä uhkaavaan puupulaan on ongelmallista, koska emme tarkalleen tiedä, millaista puuta tarvitaan. Koska tulevaisuuden tuotteet eivät ole vielä tiedossamme, on varminta keskittyä tuottamaan tukkipuuta. Järeästä puusta voi tehdä mitä vain, risuista saa vain energiaa. Muun hyvän lisäksi isot puut ovat helppoja korjata. Kasvaessaan ne sopivat hyvin myös kaunosielun silmään.


Toinen asia, josta olen hieman huolissani, on energiapuun korjuu ja varsinkin energiapuun tietoinen tuottaminen. Vierastan runkopuun korjuuta energiaksi niin kauan kuin bisneksen kannattavuuden takeena on ilmastopelon aikaansaama byrokraattinen tukijärjestelmä. Tuettu toiminta ei ole pidemmän päälle tervettä, ellei tuki ole varmuudella pysyvää. Risujen kasvatus taimikon hoidosta tinkimällä on mielestäni tuhon tie. Tuhoa syntyy myös hakkuutähteiden korjuussa, jos oksia ja neulasia aletaan putsata pois harvennusmetsistä. Maaperän ravinnetasapaino ja luonnon monimuotoisuus ovat kovilla.


Metsien pehmeät arvot ovat puuntuotannon ohella toki tärkeitä. Metsäluonnon sielutieteelliset vaikutukset ovat kiistattomat, eikä metsämatkailun ympärillä pyörivää bisnestäkään ole syytä vähätellä. Jokainen haja-asutusalueen aktiivinen ihminen on tärkeä myös mökkiläisten ja osa-aikatyöllisten leivän ja elämän laadun kannalta. Ilman vakituisia asukkaita maaseutu kuolee tai muuttuu turistien villiksi ja vihamieliseksi temmellyskentäksi.


Tutkitun metsätiedon tarve ja arvo lisääntyvät puun ja metsien käytön tehostuessa ja monipuolistuessa. Lisähaastetta antaa metsänomistajien vapauden kaipuu. Tämän päivän itsenäinen metsänomistaja tarvitsee tutkittua metsätietoa - ei määräyksiä ja kaavamaisia sapluunaratkaisuja. Valtion talouden säästökuuri ja supistusten suuntaaminen eivät lupaa hyvää metsätiedon karttumista ajatellen.


Kari Mielikäinen
puuntuotoksen professori, Metsäntutkimuslaitos

 
Kansalaiskeskustelu Ota kantaa -sivustolla 24.5. - 24.6.2010

Arttu Pienimäki: Kohti monipuolisempaa metsien käyttöä

Metsäalan opiskelijana korpeaa välillä katsella tämänhetkisistä työmarkkinoista kertovia lehtiotsikoita. Nimittäin varmaa on, että metsäteollisuuden karkaaminen lämpöisiin maihin tulee heijastumaan armottomasti myös omiin työllistymisen mahdollisuuksiin. Metsäammattilaisen kannalta olisi tietysti aivan parasta, jos puuta kasvatettaisiin ja keitettäisiin selluksi Suomessa suurella volyymilla. Eikö?

Pidän sen visusti salaisuutena, että minusta ei ole pelkästään huono asia, vaikka metsien käyttöä mietittäisiinkin vähän uudestaan. Täällä on menty niin kauan kuviolla avohakkuu – muokkaus – istutus, että Suomestamme on tullut tasaikäisten metsiköiden maa, jossa koululaiset eivät enää tiedä metsän voivan näyttää muultakin kuin helppokulkuiselta puistolta.

Ja ymmärtäähän sen: teollisuus on hyötynyt hurjasti ja kuvio on tuonut metsänomistajalle hyvät rahat, suhteellisen helposti ja riskittömästi. Maalta tulevana tiedän hyvin, miten tärkeä lisätulonlähde, jopa elinkeino, metsä voi olla – metsiemme työllistävästä vaikutuksesta puhumattakaan.

Tulevaisuudessa metsänomistajista yhä useammat asuvat kaupungeissa, tilakoot pienenevät eivätkä lisätulot ole yhtä tärkeitä kuin ennen. Metsänomistajat ovat alkaneet kysellä myös vaihtoehtojen perään. Avohakkuita pidetään vastenmielisinä; moni näkisi metsänsä mielellään jäävän pystyyn tai ainakin jotenkuten peitteiseksi. Tietoisuus luonnon monimuotoisuudesta on lisääntynyt. Pakko myöntää, että sillä tiedolla, joka opintojen myötä metsäluonnosta on karttunut, näkisin itsekin mielelläni enemmän metsiä pehmeästi käsiteltynä ja jopa puunkorjuun ulkopuolella. Sitten vielä velloo keskustelu metsien hyödyntämisestä ilmastonmuutoksen hidastamisessa. Monipuolisemmalle metsien käytölle on kasvava tilaus.

Olisi hienoa, jos muutaman kymmenen vuoden kuluttua Suomessa saisi jo katsella rakenteeltaan roimasti entistä monipuolisempaa ja vaihtelevassa käytössä olevaa metsämaata: jatkuvalla kasvatuksella hoidettuja kuusivaltaisia notkoja, kulotettuja hakkuualoja keloineen, soidinpaikoiksi säästettyjä vanhan metsän kumpareita, erikoispuumetsiköitä, tehokkaasti hoidettuja laadukasta ainesta tuottavia puupeltoja ja niin edelleen. Samalla metsäalan koulutettavat pääsisivät hyödyntämään oppimiaan tietoja ja taitoja niiden täydessä mitassa.

Realiteetteja ei tietysti pidä unohtaa. Tuotantometsät säilyttävät tärkeytensä niin kauan kuin olemme niistä taloudellisesti riippuvaisia. Mitä tehokkaammin puuta pystytään tuottamaan, sitä enemmän metsämaata myös vapautuu muuhun käyttöön. Tehokkaan talouskäytön yhteydessä voi kohtuullisin vaivoin edesauttaa myös muiden päämäärien toteutumista.

Se, minkälainen ilme metsiemme käytöllä tulevaisuudessa tulee olemaan, on tietenkin viime kädessä poliittinen päätös – sellainen, jonka ainakin pitäisi heijastella ihmisten arvoja ja asenteita. Me tulevat metsäammattilaiset hyödynnämme osaamistamme metsien käytössä sitten näiden viisaiden päätösten mukaisesti.

Arttu Pienimäki

Kirjoittaja on metsäylioppilas, joka opiskelee neljättä vuotta Helsingin yliopiston Metsätieteiden laitoksella.

Kansalaiskeskustelu Ota kantaa -sivustolla 24.5. - 24.6.2010